Vaalipiiriuudistus saatiin vihdoin pakettiin. Lähes vuosi kului siihen, että hallitusneuvotteluissa sovittu vaalipiiriuudistus eteni. I
tä-Suomessa yhdistetään Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirit. Etelä-Savo yhdistetään Kymin vaalipiiriin. Vasemmistoliitto vastusti Etelä-Savon yhdistämistä Kymen vaalipiiriin. Tätä ajoivat kokoomus ja vihreät.

Tätä taustaa vasten on kummallista, että Soini julkisuudessa väittää, että ”Hänen (Soinin) mielestään uudistuksella hyviteltiin vihreitä ja vasemmistoliittoa. - Nyt he ovat valmiita hyväksymään kaikki säästöt, Soini arvioi.

Vasemmistoliittoa ei ole hyvitelty mitenkään. Päätös ei vastannut Vasemmistoliiton tavoitteita. Olemme olleet kolmen vaalipiirin yhdistämisen kannalla vastoin nyt tehtyä päätöstä. Miten tämä päätös voi toimia hyvittelynä? Yleisradiolla piti kyllä tämä tieto olla. Onkin merkillistä, että Soini voi levittää Ylen kanavilla näin vinoa tietoa.

Vihreille asetti vaalipiiriuudistuksen kynnyskysymykseksi sille, että puolue suostui neuvottelemaan ensi vuoden kehyksistä. Tämä oli jo julkisuudessa. Soini on sotkenut tähän soppaan vastoin parempaa tietoaan Vasemmistoliiton. Vasemmistoliitto ei ole tällaisia kynnyksiä asetellut.