Vihreät esittävät seuraavaan hallitusohjelmaan "toimia köyhyyden vähentämiseksi ja tuloerojen kaventamiseksi". He vaativat myös työttömien perusturvan korottamista. Kokoomus taas sanoo, että kynnyskysymys on, että "kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta ei pidä leikata".

 
Melkein kuin kaksi marjaa? Kokoomus ja vihreät ovat hallituksessa, joka asetti SATA-komitean, jonka piti poistaa tai ainakin vähentää köyhyyttä mitä tapahtui? Lex Soininvaara -laki leikkasi alle 25-vuotiaiden toimeentulotukea jopa 40 prosentilla. Nuoria kannustetaan opiskelemaan tai työpaikkoihin, joita ei ole.
 
Tuloerot ovat kasvaneet ja perusturva jäänyt edelleen jälkeen.
                                                            *****
Hallitus on päättänyt, että joka neljäs vuosi juuri ennen vaaleja tehdään selvitys. Hyvä niin. Selvitys ilmestyi maaliskuun alussa. Mutta tapahtuuko lupauksista huolimatta mitään? Vihreät siirtävät taitavasti vastuu työttömyysturvasta ammattiyhdistysliikkeelle.  Kansanedustaja Outi Alankoja-Kahiluoto totesi taannoin Horisontin vaalipaneelissa, että ay-liike on estänyt työttömyysturvan korotuksen. Näinkö on?
                                                             *****
Lupaukset köyhyyden poistamisesta eivät saa jäädä pelkäksi kuplaksi. Valitettavasti en voi luottaa vihreiden enkä kokoomuksen lupauksiin köyhyyden poistamisessa. Molemmat puolueet elävät kaukana siitä todellisuudesta, jossa pienituloiset elävät. Kokoomus ”ei halua leikata”. Siitä 500 euron pintaan olevasta työttömyysturvastako vielä voisi leikata? Ei riitä pelkkä leikkaamisen estäminen. On saatava tasokorotus.
 
Molemmat puolueet ylpeilevät etuuksien indeksiin sitomisella. Indeksejä ei voi syödä. On erittäin hyvä, että etuudet on sidottu indeksiin, mutta perusturvaan tarvitaan tasokorotus.
 
Vasemmistoliitto ajaa 750 euron tasoa työttömyysturvaan, pieniin eläkkeisiin, vanhemmuudesta johtuviin vapaisiin sekä pidemmällä aikavälillä opintotukeen. Samaan aikaan verotuksessa kaikki alle 10 000 euron vuositulot tulee olla verottomia. Tämäkään paketti  ei vielä ylitä köyhyysrajaa, mutta on enemmän kuin kokoomuksen ja vihreiden konkreettiset lupaukset.