Suomalaisten eläkeyhtiöiden miljardien veroparatiisisijoitukset kuohuttavat. Sijoituksia on tehty etenkin Caymansaarille. Työeläkeyhtiö Varman varatoimitusjohtaja Risto Murto on sitä mieltä, ettei rahastojen kautta sijoittaja edes voi välttää veroparatiiseja. Ilmarinen vetäytyy lainsäädännön muutoksen taakse.
Työeläkerahastojen rahoja ei tulisi sijoittaa veroparatiiseihin. Eikä suomalaisten kuntien pitäisi ostaa eikä Kelan maksaa korvauksia Terveystalon lääkäripalveluista, koska ne kiertävät verotusta veroparatiisien kautta. Veronkierto veroparatiisien kautta jos mikä syö suomalaisten heikoimmassa asemassa olevien perusturvasta rahaa!
                                                                 *****
Veronkierto uittaa verovaroja hyvinvointipalvelujen ulkopuolelle. Jo eläkeyhtiöiden kohdalla kyse on miljardeista. Yli puolet maailmankaupasta tapahtuu veroparatiisien kautta. Tämä luo epävakautta koko maailmantalouteen. Tässä epäreilun kilpailun pelissä jäävät jalkoihin pienet ja rehelliset yritykset.
Vasemmistoliitto on vaatinut, että Euroopassa toimivat yritykset velvoitetaan maakohtaiseen kirjanpitoon, jolloin veronkierto tulee näkyviin. Konsernin sisällä voi piilottaa mitä erilaisimmin keinoin.
Samaan konserniin kuuluvat yhtiöt kikkailevat yhtiöiden välisillä korkovähennysoikeuksilla. Rahaa haetaan halvalla esimerkiksi Caymansaarilla olevasta tytäryhtiöstä korkealla korolla ja vähentää korkokulut Suomen verotuksessa.
                                                                 *****
Yksi keino on, että verotetaan raskaasti rahaliikennettä veroparatiiseihin niin kauan, että ne saadaan kokonaan suljettua kansainvälisin sopimuksin. Veroparatiisikonsernien omaan moraaliin ei voi luottaa.
On myös avattava hallintarekisterit julkisiksi koko Euroopassa ja verokohtelu on yhtenäistettävä. Kahdenvälisestä verotietojen vaihdosta on siirryttävä monenkeskiseen.
Keinoja siis löytyy. Miksi näitä ei toteuteta? Elinkeinoelämän lobbarit ovat vahvoja. Elinkeinoelämän keskusliitto EK tarraa kiinni yritysten ”saavutettuihin etuihin”. Kokoomus on ollut vahvasti tässä junassa mukana.