Kaksi puolueiden puheenjohtajaa on ilmoittanut luopumisestaan lyhyen ajan sisällä. Molemmat ilmoitukset tulivat yllätyksenä. Molempiin eroihin on haettu muita syitä kuin Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ja RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin ovat itse ilmoittaneet. 

Odotukset politiikassa ovat kvartaalikapitalismille tyypillisiä, tulos tai ulos. Tuloksia mitataan lyhyellä aikavälillä. Gallupeja kumarretaan lähes yhtä paljon kuin oikeaa vaalia.

Puolueiden tehtävät ovat muuttuneet, ja toiminta ammattimaistunut.  Puolueista on tullut vaalipuolueita pakon edessä:  lähes  vuosittain toistuvat vaalit syövät aikaa puolueiden perinteiseltä kansalaistoiminnalta.  
Vaalit ovat aina tulossa tai menossa. Viime vuonna käytiin tai suunniteltiin kolmia vaaleja.  Milloin jää aikaa perinteiselle puoluetyölle? Eipä juuri jää.

Tämä hermostuttaa myös puolueiden jäseniä ja kannattajia. Puheenjohtajat joutuvat sietämään kohtuutonta painetta, kun toiminta kulminoituu medialisoituneessa politiikassa puheenjohtajiin.
                                                          *****
Tuore tutkimus Muutosvaalit 2011 kertoo, että Kiviniemi ei onnistunut eduskuntavaalikampanjassa saamaan yhteyttä puolueen kannattajiin. Etenkin viime vaaleissa puheenjohtajien rooli Perussuomalaisten nousunkiidossa korostui. Puheenjohtajiin ladattiin aikaisempaa enemmän odotuksia, ja TV-esiintymiset olivat keskeisessä roolissa. Asialinjalla ollut Kiviniemi jäi etäiseksi.

Vaaleja eivät voita tai häviä yksin puheenjohtajat. Keskusta maksoi vaaleissa muita puolueita raskaammin vaalirahasotkuista. Keskustasta lähtijät – ja siellä myös pysyneet – kannattajat olivat sitä mieltä, että vaalirahasotku oli vahingollinen puolueelle.  Se tympi, ja syntyi paineita vaihtaa puoluetta. Myös hallituspolitiikkaa arvosteltiin. Muihin puolueisiin lähtijöitä olivat etenkin nuoret aikuiset, jotka asuivat lähiöissä.

Pääminisetri-puheenjohtaja saa kantaa vaaleissa kaksinkertaisen taakan. Kansanedustaja Mauri Pekkarinen ilmoitti heti vaalien jälkeen, että nyt keskusta voi tehdä oman näköistään politiikkaa. Näin on tehty, mutta tulokset antavat odottaa. Selvitysten mukaan keskustan politiikkaa ei ollut odotusten mukaisesti keskeisessä asemassa puolueen jättämisessä.
                                                                                       *****
Ymmärrän Kiviniemen turhautumien hyvin, kun hän sanoo, että on tehty hyvää oppositiopolitiikkaa eikä se näy tuloksissa. Kiviniemen hallituksen aikaan mitattiin Perussuomalaisille loistavat luvut oppositiopolitiikassa, kun puolue pääosin peesasi hallitusta. Oli siinä ihmettelemistä kansalaisten näkemyksissä! Osa kansalaisista luuli demareiden olevan vielä hallituksessa. Monikohan luulee Kiviniemen puolueen olevan hallituksessa?

Politiikassa eivät ratkaise asiakysymykset tai sitten yllättävät asiakysymykset ratkaisevat. Äänestäjät ovat liikkeessä ja valmiimpia vaihtamaan puoluetta.

Kannatusluvut heittelevät aikaisempaa enemmän tulevaisuudessa. Eduskuntavaalit mursivat puolueuskollisuutta ennen näkemättömällä tavalla, ja valmius liikkua kahden kolmen mieluisan puolueen välillä kasvaa. Lähtöjä on odotettavissa kuukausittain, jos puoluejohtajat alkavat elää gallupien tahtiin.