Pienimmän oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi on ottanut oppositiopolitiikkansa kärkiteemaksi hallituksen kuntauudistuksen mollaamisen. On harmittavaa, että kuntauudistuksesta levitetään väärää tietoa kansalaisille.

                                                                                       *****
Kuntauudistuksen tavoite on parantaa ja varmistaa kuntapalvelut, toisin kuin Kiviniemi väitti esimerkiksi TV:n lauantaisessa Ykkösaamussa. Kuntarajojen muuttaminen ei ole itse tarkoitus. Uudistuksen on lähdettävä kuntalaisten tarpeista. Ja tämä on myös hallituksen lähtökohta.
Nyt päätöksenteko karkaa kuntavaaleilla valittujen luottamushenkilöiden käsistä hallintohimmeleihin, joissa päätöksiä tehdään pienellä porukalla. Tämä sopii keskustalle. Vaikka keskusta kärsi eduskuntavaaleissa rökäletappion, puolue on vahva kuntavaikuttaja. Tilanne voi olla toinen vuoden 2012 kuntavaalien jälkeen.
                                                                                       ****
Kuntauudistus ei ole helppo. Tärkeintä on asukkaiden ja kuntapäättäjien kuuleminen. Kiviniemi sanoo, että nyt mallia valutetaan ylhäältä alaspäin.
Entisen pääministerin luulisi tietävän, että uudistuksissa tarvitaan johtajuutta. On luotava vaihtoehtoja, visioita ja malleja, joiden pohjalta avoimen kansalaiskeskustelun kautta päästään vahvoihin peruskuntiin.
Pelottelu ei ole hyvä keino. Nyt keskusta ampuu haulikolla itse luomiaan uhkakuvia.
Harmittava juttu! Kunnissa kuitenkin tehdään yli kuntarajojen yhteistyötä, kuten Kiviniemi tietää varsin hyvin. Myös keskustan kanssa.