Suomen linja pysyä erossa Libyan sodasta on järkiratkaisu. Liittouman alkuperäinen tavoite suojella siviilejä tuntuu olevan hämärtymässä. Taistelu Libyan johtaja Muammar Gaddafin joukkoja vastaan saattaa johtaa sisällissotaan, jossa ei näy loppua.

 Suomessa tuntuu olevan paineita sisällissotaan osallistumiseen. Entinen pääministeri Matti Vanhanen on heittäytynyt valtiomieheksi arvostelemalla Suomen linjaa siitä, ettei Suomi osallistu Ruotsin tavoin liittoutuman rinnalla sotaoperaatioon, vaikka kutsua ei ole kuulunut. Myös jotkut pääkirjoittajat ja tutkijat ovat arvostelleet maata vetäytyvästä ulkopoliittisesta linjasta.

 Perusteluksi Suomen osallistumiselle Libya-operaatioon ei riitä maan osallistuminen Afganistanissa ja Somalian rannikolla.
                                                           *****

Suomen ei ole syytä osallistua sotilasoperaatioon. Sen sijaan maan hallituksen on aktiivisesti haettava keinoja siviilien suojelemiseen ja sodan jälkeiseen jälleenrakentamiseen. Mikäli nyt sisällissota loppuu? Luonteva areena on toimiminen EU:ssa. Tosin EU on melkoisen eriseurainen Libya-kysymyksessä, kun Saksa erkaantui omille teilleen YK:n turvallisuusneuvostossa.

 Libyan tilanne ei ole helppo. Maalla on hallinto, jossa valta on kiertynyt yhden, hyvin ristiriitaisia tuntoja herättäneen, henkilön ympärille. Gaddafilla tuntuu olevan ihailijansa, vaikka hänen hallintonsa on kaukana demokratiasta.

                                                            *****

Tilanteesta tekeekin äärimmäisen epävarman se, että opposition edustajat loppujen lopuksi ovat. Ovatko he tuomassa edes minimimääritelmän mukaista demokratiaa mahaan? Vastaako mahdollinen vallanvaihto ihmisten toiveisiin? Egypti on omanlaisensa, mutta siellä näyttää vallan kaapanneen sotilashallinto kansanvallankumoukselta.

 Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksen (Tapri) johtaja Tuomo Melasuo arvioi YK:n tekemän päätöksen Libyan lentokieltoalueesta  ja siviilien suojelun muuttuneen Nato-johtoiseksi toisen osapuolen tukemiseksi. Operaatiossa suojellaan siviilejä vain opposition puolella, ja siviiliuhrit Gaddafin puolella eivät tunnu kiinnostavan.

Poliittinen jälkipyykki on aikanaan kova. Sotilaallinen lopputulos – olipa se mikä tahansa – ei ratkaise Libyan yhteiskunnallisia ongelmia.