Eläkeyhtiöiden varojen sijoittaminen liikenneväyliin oli perussuomalaisten uusin viesti. Taideasiantuntijasta eläkerahastojen sijoitusneuvojaksi kävi ketterästi.

Soinin esitys on uhkapeliä eläkkeillä. Eläkkeiden maksatus turvataan rahastoimalla eläkerahat. Soini rakentelee mallia, jossa eläkerahastoista tulee valtionvarainministeriön ”apubudjetti”. Eläkerahastot on tarkoitettu eläkkeiden maksuun eikä valtion talouden katteeksi.

                                                                 *****

Soini vaikeni paljosta, jonka eläkeyhtiöiden sijoitusneuvojat voivat kertoa. Suomen talous on sen verran hyvässä kunnossa, että lainaraha on huomattavasti halvempaa kuin eläkerahastoilta saatava rahoitus.

Eläkerahastojen on eläkkeiden maksatuksen turvaamiseksi saatava kunnon tuotto sijoituksilleen. On vastuutonta, jos eläkerahastojen tuottoa ei turvata. Se merkitsee eläkkeiden leikkauksia tulevilta sukupolvilta.

Valtio on turvallinen sijoituskohde, mutta sijoittamisen kannalta heikko kohde. Toki saattaa tulla uusi finanssikriisi, jolloin valtion heikko tuotto on tyhjää parempi.

                                                                 *****

Soinin olisi syytä puhua myös kustannuksista. Julkisen ja yksityisen kumppanuus ei ole ilmasta, vaikka se saattaisi näyttää siltä. Sillä voidaan saada näyttämään valtion velkataakka pienemmältä. Joka tapauksessa syntyy kustannuksia, jotka ovat yhtä lailla valtion vastuulla.

 Kampanjaansa availeva keskusta nielaisi perussuomalaisten aluepoliittisen syötin ja tuki sitä täysillä. Kokoomus vastusti, ja sdp tuntuu olevan linjoilla, ettei tätä nyt voi kokonaan tyrmätäkään, kun se tulee perussuomalaisilta. Aluepolitiikan nimissä ei voi kaikkea hyväksyä. Ei, vaikka vaalit ovat tulossa.