Ministeri Suvi Linden sai postinkulun pysähtymään viemällä postilain eduskunnan käsittelyyn, vaikka lakiin sisältyvät ongelmat olivat hyvin tiedossa. Postilaki tulee kalliiksi, tasapuolinen postin kulku heikentyy ja työpaikkoja katoaa. Linden avaa markkinat kermankuorijoille.  Ainoa tie on vetää postilaki pois.

Linden on mennyt EU-direktiiviin taakse. Eduskunnassa hän kuitenkin paljasti, että hän ei ”viitsinyt” lähteä asiaa valmistelleeseen EU:n ministerikokoukseen. Linden suhtautuu melkoisen huolettomasti Itellan tulevaisuuteen, joka on 30 000 hengen työllistäjänä Suomen suurin työnantajayritys ja kokonaan valtion omistama.
                                                                 *****
Linden on aikaisemminkin ”kunnostautunut”. Ensimmäisen kauden ministerinä 90-luvun lopulla hän nousi esiin vaalirahoituskuvioissa. Osuuskauppa Arina oli rahoittanut reippaasti Lindenin vaalikampanjaa.
 
Vuonna 2002 hän joutui eroamaan kulttuuriministerin paikalta myönnettyään valtion rahoitusta oululaiselle golfkenttäyhtiölle, jossa hän oli itse osakkaana. Se ei estänyt ministeriputken jatkumista. Poliittinen muisti on lyhyt.
 
Uudella ministerikaudella viestintäministerinä Linden runnoi läpi Lex Nokiana tunnetun sähköisen tietosuojalain uudistuksen, johon yksikään yritys ei ole turvautunut. Sen käsittelyn yhteydessä Linden totesi, että yritys voi vaatia työntekijäänsä riisumaan vaikka alasti, kun tämä lähtee työpaikalta.
                                                                 *****
Seuraava farssi oli lapsipornon sensurointiyritys netissä, joka lähinnä levitti pedofiileille tietoa lapsipornosivuista. Sensuroinnista on kaikessa hiljaisuudessa kait luovuttu.
 
Linden onnistui tyrimään myös Yleisradion rahoituksen. Nyt se on jäämässä pelinappulaksi hallitusneuvotteluihin, ja pieni piiri saattaa päättää rahoituksesta yön pimeinä tunteina Säätytalolla.
 
Mikähän on seuraava farssi?