Ruotsin vaalitulos oli pettymys, vaikka porvaririntama näytti jo viime keväänä hyvissä ajoin olevan vahvoilla. Yllätyksen toive eli loppuun asti.

Punavihreät kirivät lopussa hyvin, mutta lento ei kantanut. Punavihreistä vihreät onnistuivat parhaiten. Vihreät olisi sovelias hallituskumppani porvaripuolueillekin. Tähän ansaan nousussa olevat vihreät tuskin lankeavat.
 
Perinteiset demarit saattoivat jopa vierastaa punavihreää liittoutumaa. Demarit ovat tottuneet itseriittoiseen valtaan. Puheenjohtaja Mona Sahlin oli alun perin tekemässä liittoumaa vain vihreiden kanssa, mutta ay-liikkeen painostuksen jälkeen hän suostui ottamaan kimppaan Lars Ohlyn johtaman vasemmistopuolueen.
 
Vasemmistopuolue ei Ohlyn aikana ole ollut mediaseksikäs, ja kannatus on uinut syvällä alamaissa. Nyt ruotsindemokraatit menivät edelle. Menon on kohennuttava, mikäli puolue aikoo ylittää äänikynnyksen seuraavissa vaaleissa. Alavireinen kannatus ruokkii itse itseään.
                                                                                       *****
Ruotsin vaalit olivat aidosti mielenkiintoiset ja jännittävät. Se näkyy äänestysaktiivisuutena, josta Suomessa voidaan vain unelmoida. Tosin saattaa olla, että Suomessakin koetaan ensi huhtikuussa äänestysinnostuksen nousu. Liikkuvia äänestäjiä ja omaa puoluettaan kriittisesti tarkkailevien äänestäjien määrä on kasvanut.
 
Suomessa on myös aito ”kahden sarjan” ottelu. Kolme suurinta puoluetta kamppailee pääministerin paikasta. Ei ole kirkossa kuulutettu, että kokoomus on ykkönen. Myös kokoomuksen kannattajien epävarmuus on kasvanut. Kokoomus ottaa varmasti kaiken irti Ruotsin porvarien voitosta.
 
Toisessa sarjassa käydään Suomessa keskisuurten puolueiden välisestä suuruudesta kamppailu. Vihreät ja perussuomalaiset ovat haastamassa Vasemmistoliiton neljänneksi suurimman puolueen paikkaa. Se on kova haaste Vasemmistoliitolle.
                                                                                       *****
Ruotsindemokraattien valtiopäivien kynnyksen ylittäminen oli isku vasten ”kansankodin” kasvoja. Ruotsi on ollut liberaalin hyvinvointivaltion maineessa. Maalla on pitkät juuret yhteiselosta maahanmuuttajien kanssa. Vaikuttaako Ruotsidemokraattien menestys myös muiden puolueiden maahanmuuttopolitiikkaan?
 
Jos pitäisi ennustaa, sanoisin, että kyllä vaikuttaa. Ruotsidemokraatit varmistivat itselleen puhujalavan kansakunnan ykköspaikalla. Suomessa perussuomalaisten kovat maahanmuuttajakannat ovat aktivoineet kokoomuksen ja demarit koventamaan linjaansa maahanmuuttoasioissa.
                                                                                       *****
Ruotsin porvarivähemmistöhallituksen on suunnalta tai toiselta saatava tukea. Saattaa olla, että kaksinapaisuuden sijaan Ruotsissa mennäänkin monipuoluejärjestelmän suuntaan. Vähemmistöhallitus joutuu ratkomaan asioita oppositiopuolueiden kanssa yhteistyössä, mikä saattaa muistuttaa yli blokkirajojen ylittävien koalitiohallitusten toimintatapoja.
 
Onkin kiinnostavaa, että millaisia johtopäätöksiä punavihreä liittoutuma tekee vaalien jälkeisestä ajasta. Jatketaanko nykyistä blokkipolitiikkaa oppositiossa vai siirrytäänkö poliittisten kompromissien kautta suomalaiseen maan tapaan hallita, jossa eri puolueiden koalitiot ovat tulevaisuudessa mahdollisia?
 
Tämä jää nähtäväksi.