Kahdeksan aikaan aamulla meno Myllypuron leipäjonoon on työlästä. Viileä aamu otti vastaan ensimmäiset jonottajat jo kahdeksan aikaan  viime maanantaina. Ruuan jakaminen alkaa yhdeksältä. Jaossa on leipää, leikkeleitä, jogurttia ja muuta ruokaa.

Jono kulkee hiljalleen, ja ihmiset pakkaavat ruuan laukkuihinsa. Jono kulkee lähes äänettömänä, kenelläkään ei ole juuri  halua rupatteluun. Kukaan ei juuri katsele ympärilleen. Leipäjonossa ei naurata, joku kutoo sukkaa seistessään pitkässä jonossa.
                                                                                       *****
Myllypuron leipäjonon piti olla tilapäinen, kuten muidenkin leipäjonojen. Muistan, että  vajaa 20 vuotta sitten silloista sosiaali- ja terveysministeriä hävetti, kun uutiset syntyneistä leipäjonoista levisivät maailmalla. Hän vakuutti, että jonot ovat tilapäisiä.
Suomenhan piti olla hyvinvointivaltio! Ei meillä, ei meillä voi olla leipäjonoja. Leipäjonoista tuli kuitenkin pysyviä, osa suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Leipäjono on kaukana universaalin sosiaalipolitiikan ihanteesta. On palattu köyhäinhoitoon, ilmiöön ennen hyvinvointivaltiota.
Myllypuron leipäjonossa jaetaan ruokaa kolmena päivänä. Jono lyhenee eläkkeiden maksupäivinä, mutta palaa entiseen pituuteensa pian sen jälkeen.
 Vuosien varrella jonottajat ovat muuttuneet. Alkuvaiheessa leipää hakivat juopot tai muutoin sivuraiteelle suistuneet. Nyt Myllypurossa näkee eläkeläisiä, perheellisiä ja yksin eläjiä. Maahanmuuttajia arvioidaan olevan noin 40 prosentin paikkeilla.
Työttömyys, kovat asumiskulut, odottamattomat sairaus- ja muut kulut saattavat suistaa talouden raiteiltaan. Perusturva on kohtuuttoman heikko, ja se on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana jäänyt rankasti jälkeen.
                                                                                       *****
On pakko ihmetellä poliitikkojen kovakorvaisuutta. Suomessa on noin 900 000 ihmistä, joiden toimeentulo on kiikun kaakun. Heidät lasketaan EU-tilastoissa köyhiksi. Miten Suomessa hyväksytään tyynesti köyhyyden kasvaminen? Taannoin puhuttiin 700 000 ihmisestä, nyt kolkutellaan miljoonaa.
Ainoa oikea ratkaisu on perusturvan nostaminen. Kaikille ei tunnu riittävän työtä, eivätkä kaikki pystykään tekemään työtä.
Työttömyysturvan, sairauspäivärahojen ja muiden syyperusteisten päivärahojen pitää riittää elämiseen ilman leipäjonojen apua.  Asumiskustannukset pitää saada kuriin. Nyt karkaavat vuokrat pilviin, puhumattakaan omistusasumisesta.