”Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) uskoo, että hänen asemansa on vahvempi kuin kertaakaan aiemmin hänen pääministerikautensa aikana. Vanhanen sanoi YLEn Pääministerin haastattelutunnilla, että viime viikot ovat vahvistaneet hänen asemaansa.”

 

Näin kertoo YLEn uutinen tänään 18.10. Onko keisarilla vaatteita?

                                                            *****

Pääministeri Vanhanen on kääntänyt velat saataviksi. Taitavaa politiikkaa, joka on uponnut keskustan kannattajiin gallupien lukujen mukaan. Tämä antaa Vanhaselle (ainakin näennäisesti) turvallisen tuntuisen taustan huudattaa itsensä Suomen isä aurinkoiseksi, jota ilman maa ei tule toimeen seuraavienkaan eduskuntavaalien jälkeen.

 

Vanhasen puheet ovat loogista jatkoa jo pitkään tiedossa olleeseen porvarihallituksen jatkointoon. Porvarihallitus syntyi vahvasti rahan tuella. Poliittista piittaamattomuutta ja ylimielisyyttä on se, että vaalirahoituskeskustelu on valunut kuin vesi hanhen selästä.

                                                            *****

Vanhasen hallituksen ”saavutuksia” kannattaa tutkailla. Heikoin lenkki löytyy maan talouden, työllisyyden ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien etuuksien hoitamisesta.

 

Vanhasen hallitus oli siilipuolustuksessa  pitkään vielä senkin jälkeen, kun jo taviksellekin oli selvinnyt kansantalouden tila. Vanhasen hallitus pitkitti tarkoitushakuisesti tunnustamasta maan vaikeaa talouden tilaa yli kuntavaalien.

 

Hallitus vitkutteli myös työttömyyden kasvun tunnistamisessa. Työttömyys, lomautukset ja irtosanomiset kasvavat, mutta hallitus suunnittelee exit-politiikkaa, elvytyksestä luopumista. Hallitus on tekemässä samat virheet kuin tehtiin 90-luvulla, päinvastoin kuin Vanhanen väittää.

 

Pienituloisten huono-osaisuus on vain syventynyt. Veronkevennykset on suunnattu parempituloisille, vaikka kansalaiset olisivat solidaarisia. Solidaarisempia kuin maan hallitus.

                                                            *****

Näillä ja muilla yhtä epämiellyttävillä eväillä Vanhanen haluaa jatkaa vuoden 2010 eduskuntavaalien jälkeen. Kokemustaan Suomen pelastukseksi tarjoava Vanhanen on tarjoamassa kansalaisille yhden vaihtoehdon politiikkaa – Vanhasen politiikkaa.

 

Eihän keisarilla ole vaatteita!

 

On pelottavaa, jos kansalaiset nielaisevat tämän syötin. Vaihtoehto on, ja se on äänestettävä vaaleissa. Vasemmistoliitto tarjoaa vaihtoehdon vaaleissa. Sen me esittelemme Jyväskylän puoluekokouksessa ensi kesäkuussa.