STT uutisoi Vasemmistoliiton ay-liikkeeltä saamasta vuoden 2007 rahoituksesta. Uuttisointia on syytä täydentää.

Uutisoinnissa on annettu ymmärtää, että peittelemme rahoitusta. Ilmoitin toimittajalle selkeästi, että rahoitus tulee useilta SAK-laisilta vasemmistoryhmiltä yhteensä 48 000 euroa. Tätä toimittajan ei olisi tarv innut kirjoittaa arvailevaan muotoon. JHL:n vasemmistoryhmä on omalta osaltaan ilmoittanut julkisuuteen 11 000 eurosta.

STT:n toimittaja kysyi myös haastattelussa, että onko Vasemmistoliitolla mitään vastaan, jos lahjoittajat julkistavat lahjoitttamansa summat. Vastasin, että Vasemmistoliitolla ei ole mitään tätä vastaan, että lahjoittajat kertovat julkisuuteen lahjoittamansa summat.

Kerroin periaatteesta, että lahjoittajien nimien julkaiseminen edellyttäisi mielestäni hyvän tavan mukaisesti keskustelua lahjoittajien kanssa. Lahjoituksen yhteydessä julkistamisesesta ei vuonna 2007 ole sovittu.