Medialla on "uutinen": perussuomalaiset, jonka nousua media kasvattaa lumivyöryn tavoin.

Ensin media arvostelee perussuomalaisia rasismista. Heti seuraavana media kertoo ykkösuutisena, että Soini on toista mieltä. Hesari (19.2.) oli päässyt jo empatian tasolle. Soinilla on niiiin vaikeaa torjuessaan koko ajan rasismisyytöksiä "joka nurkan takana".

YLE Uutiset on pistänyt kasan rahaa perussuomalaisten markkinointiin. Taloustutkimukselta ei yhdellä eikä kahdella tuhannella eurolla irtoa yhden puolueen profiili. Yle teki palveluksen perussuomalaisille: tutki profiilin, teki uutisen, jota koko media vyöryttää ja puolue sai käyttöönsä profiilitutkimuksen - ilmaiseksi markkinointiinsa.

Media on ilmiön, mutta ei syiden jäljillä. Odotankin mielenkiinnolla analyysejä perussuomalaisten nousun syistä.

Perussuomalaisten nousu ei ole yllätys eurooppalaisessa poliittisessa kontekstissa. Työntekijöihin vetoavia, vasemmistolta kannatusta syöviä populistipuolueita on syntynyt - ja kuihtunut -  Euroopassa. Perussuomalaisillakin oli jo yksi alku. Se kaatui kansanedustaja Halmeen töppäilyhin. Tuolloin Euroopassa oikeistopopulismi oli vahvassa vedossa.

Yksi syy on kansalaisten politiikan vastaisuus. Puoluekentällä muut puolueet "vanhoiksi puolueiksi" leimannut perussuomalaiset näyttäytyy toisaalta epäpoliittisena ja toisaalta protestipuolueena. Se vetää kannattajia nukkuvista ja protestoijista. Puolue näyttäytyy "herravihaisten" miesten puolueena.

Niin kauan nousua voi kestää, kun poliittiset näytöt puuttuvat. Nyt puolue ratsastaa mielikuvilla.

Ulkomaalaislain käsittely eduskunnassa on tyypillinen taktinen poliittinen mediatemppu. Valiokunnassa, jossa asioihin vaikutetaan, perussuomalaiset eivät tehneet omia esityksiä. Esityset tuotiin TV-kameroille. Esimerkiksi Ahon hallituksen aikana pääministeri Esko Aho oli taitava tässä. Asioiden ulostulot ajoitettiin iltauutisten lähetysaikaan.